Marianne Maans

muusikko

Musiikkini

Viulu, laulu ja jouhikko

Suomenruotsalainen kansanmusiikki – kesyttämätön, kaunis ja personallinen. Tangoa sydämestä ja sielusta!

Marianne Maans, Turku, (laulu, viulu ja jouhikko) on ammattikansanmuusikko, jonka ohjelmisto sisältää musiikkia perinteisestä moderniin. Hän on erityisesti suomenruotsalaisen kansanmusiikin asiantuntija. Marianne lauluaa sekä suomalaista että argentiinalaista tango ja hänen kiinnostuksensa ulottuu nykymusiikin tyyleihin ja improvisaatioon.

Marianne on mukana teatteriprojekteissa ja esiintyy sekä soolona että yhtyeissä. Hän pitää työpajoja ja kursseja sekä on luonut oppimateriaaleja. Marianne säveltää ja sovittaa musiikkia omiin tuotantoihinsa ja kuoroille. Hän soittaa noin 20:llä albumilla soolona tai yhtyeissä mm. Maria Kalaniemen, Sofia Lindroosin, Jouhiorkesterin kanssa ym.

Marianne oli yksi Svenska kulturfonden -säätiön kulttuuripalkinnon saajista vuonna 2017. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolta ja on koulutettu yhteisömuusikko.

Ota yhteyttä esityksiä ja konsertteja varten joko soolona tai kokoonpanojeni kanssa. Pidän mielelläni myös työpajoja, kursseja, luentoja ja esitelmiä sekä työskentelen muusikkona hoivaympäristöissä!

 

 

Hoivamusiikki

Toimin muusikkona hoivaympäristöissä sekä ryhmille ja/tai yksittäisille, soittiminani laulu ja viulu. Suunnittelen ohjelmani kyseessä olevalle kohderyhmälle. Minulla on laaja ohjelmisto laulu- ja instrumenttaaleja ja laulan tarpeen mukaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai espanjaksi. Laajennan ohjelmistoani myös tarpeen mukaan. Musiikillisessa työssä sovellan musiikkini kohderyhmää ajatellen ja huomioin mahdolliset toiveet. 

Musiikki luo tilaa tunteille sekä kohtaamiselle.

 Musiikki toimii vuorovaikutuksen välineenä, lohdun ja ilon kantajana, tunteiden kanavana ja levon sijana. Musiikki luo tilan, jolle ei välttämättä aina löydä sanoja. Voimme musiikin avulla hetken kohdata, kokea ymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta sekä jakaa läsnäolevaa hetkeä. 

 

CD-levyt & nuotit

Tilaukset: marianne.maans (a) gmail.com
Toimituskulut lisätään hintaan.

SOI TORPAT JA SALONGIT – SPEL I STUGA OCH SALONG
-nuottivihko (download pdf free)

Skrubiluttan Å Skrubilej
12.50 €
Under bar himmel, Marianne Maans – Maria Kalaniemi – Ape Anttila
15 €
I himmelen folkliga koraler, Katarina Kvarnström & Gnistra
15 €
Corpus, Marianne Maans
7 €
Duets, Marianne Maans & Lauri Antila Duo
15 €
Marianne Maans
15 €
Finlandssvensk folkmusik i arrangemang av Marianne Maans -nothäfte
15 €

Levyt

 

Toner i ljus och gestalt – Voices in Light Sofia Lindroos & Marianne Maans 2020                                                   

Skrubiluttan Å Skrubilej, 2017.
Katarina Kvarnström & Gnistra: I himmelen – Folkliga koraler, 2014.
Marianne Maans, Maria Kalaniemi & Ape Anttila: Under bar himmel – Taivasalla, 2014.
FoLKRÖRELSEN: Släpp in publiken, 2013.
Lirarna -promoCD 2012.
Corpus, 2011.
Marianne Maans & Lauri Antila Duo: Duets, 2010.
Jouhiorkesteri: Nikodemus, 2008.
Marianne Maans, 2004.
I Ramunders fotspår, 2000.
Pirnales: Parasta ennen, 1994.
Pirnales: Aquas, 1992.
Katrilli, 1991.
Pirnales, 1989.
Esselåtar, 1987.

Mukana myös levyllä:
Stormskärs Maja, 2016.
Sounds from Solitude, 2015.
Petra Sundvik: Det jag ville, 2014.
Leve psalmen!, 2003.
Chorus Sanctae Ceciliae: Liv och längtan, 2001.
Folk Voices, 1999.
Agromania, 1993.
Det kom ett folk från skären – Visor från Kökar, 1995.
Kullervo Kuoro: Likainen enkeli, 1992.

 Nuottivihot ja kirjat

 

Toimittanut useita kansanmusiikin menetelmäoppaita eri-ikäisille päiväkodista yläkouluun sekä kansanmusiikin nuottivihkoja ja Kristiinankaupungin seudun kansanmusiikkia käsittelevän kirjan.

Folkmusik i skolan åk 7-9 – metodhandbok (red. Désirée Saarela-Portin & Marianne Maans), Stiftelsen för Martin Wegelius institutet och Österbottens förbund, 2017.
Finlandssvensk folkmusik-nothäfte, Marianne Maans, 2015.
Folkmusik på dagis-metodhandbok, Stiftelsen för Martin Wegelius institutet och Österbottens förbund, 2014.
Folkmusik i skolan åk 1-6-metodhandbok, Stiftelsen för Martin Wegelius institutet och Österbottens förbund, 2014.
Musik och människor – Folkmusik från Kristinestadsnejden, Finlands svenska folkmusikinstitut, 2006.

Marianne Maans

marianne.maans (a) gmail.com
+358 40 5258819

Yhteisömuusikko/Sairaala- ja hoivamuusikko (Turun AMK:n erikoistumiskoulutus 2018)
Mentaalivalmentaja (Folkhälsan Utbildning Ab 2016)
Musiikin maisteri (Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto 1998)
Nuorisosihteeri (SÖFF 1985)